Kaikuja Helsingistä - Verneri Pohjola loistaa orkesterin solistina


Verneri Pohjolalle
sävelletty ”La Añoranza”-trumpettikonsertto kantaesitettiin Lieksan Vaskiviikon päätöskonsertissa vuonna 2010. Sinfoninen puhallinorkesteri Sisu tilasi teoksen toiselta trumpetistilta, Esko Heikkiseltä. Nyt teos kuullaan Helsingin Johanneksen kirkossa sunnuntaina 24.3.2019 klo 16.00. Konsertin johtaa trumpetisti-kapellimestari Sauli Saarinen. Pohjolan Emma-palkittu soololevy Aurora räjäytti eurooppalaisen ja amerikkalaisen jazzkentän, keräten ylistäviä arvioita molemmilta mantereilta. Viimeistään toisella albumillaan Ancient History, Pohjola lunasti paikkansa yhtenä Euroopan arvostetuimmista jazzmuusikoista.

Nuoren polven nouseviin tähtiin lukeutuu myös konsertin kapellimestari Sauli Saarinen. Monen genren orkesterimuusikkona jo mainetta niittänyt Saarinen opiskelee parhaillaan Taideyliopisto Sibelius-Akatemian sotilaskapellimestarin koulutusohjelmassa.

Sinfoninen puhallinorkesteri Sisu on vuodesta 2001 saakka toiminut valtakunnallinen suuri  sinfoninen puhallinorkesteri. Konsertissa kokoonpanossa on 60 soittajaa. Yhteistyössä Sisun kanssa tässä produktiossa on myös Puhallinorkesteri Apollo Helsingistä. Heikkisen teoksen lisäksi Helsinki-aiheisessa konsertissa kuullaan teoksia Jukka Linkolalta, Pessi Levannolta, Gustav Holstilta sekä kapellimestari Sauli Saariselta.

 

Johanneksen kirkko 24.3.2019 klo 16.00 (Korkeavuorenkatu 12)
Konserttiin on vapaa pääsy
Ohjelma 10€

Lisätietoja:
Emilia Myllyviita, konsertin tuottaja
emilia.myllyviita@gmail.com
puh. 044-566 7833
www.sisumusic.fi
www.apollo-orkesteri.fi
www.verneripohjola.com